tiistai 3. maaliskuuta 2015

rrrrahkapannari

Tovin kinasteltuamme sain tahtoni läpi ja rahkapannari kuului illan menuuhun.

Ohjeita löytyy esimerkiksi täältä, mutta suurimmaksi osaksi väsäilin ihan itse.(Lihansyöjä halusi huomauttaa, että hänkin paneutui tähän puuhaan - kommentoinnin kautta.)

Ideana oli reseptiin sisällyttää kokeiluun tullutta Whey-100 maustamatonta proteiinijauhetta. Ja jotta olisi vieläkin terveellisempää, makeutta antamassa oli stevia ja lisäprotskua purkillisesta maitorahkaa.

Aineet:

n. 8dl maitoa
4 kananmunaa
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl Whey-100 jauhetta
2 dl vehnäjauhoja
½ dl steviaa
kanelia
kardemummaa
suolaa
loraus oliiviöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita ainekset keskenään, maitorahka kannattaa pehmitää erillisessa astiassa ennen seokseen laittamista. Anna turvota hetki jääkaapissa. Taikinan  ollessa pellillä levitin vielä päälle muutaman desin verran pakastemustikoita väriä antamaan.

Anna olla uunissa n. 40min.


(tummat kohdat mustikoita)

Mies leikkasi ihan itse sydämeksi. 

Pannarista tuli kuohkea, mutta tarpeeksi kiinteä kuitenkin. Lienee entistä parempaa oltuaan yön jääkaapissa. Suosittelen!