Perjantain safkana teimme rahkapitsaa, ohjeen löysin täältä. Raikkaan ja protskupitoisen oloiselta resepti vaikutti. Vähän improvisoitiin, mutta aikalailla ohjeen mukaan mentiin.
Jauhoina käytettiin puolet täysjyvävehnäjauhoja ja puolet ruisjauhoja. Tomaattikastikkeeseen ei tullut lisäiltyä hunajaa, mielestäni on nuo kaupan tomaattisoseet makeita jo itsessään.Täytteinä oli lihaversiossa jauhelihaa ja kinkkua, kasvisversiosta unohtui muut täytteet. Seuraavalla kerralla voisi täytteeksi tehdä chilisoosin, jossa erilaisia kasviksia. Mutta jottei liian hifistelyksi menisi, tuli meillä juustokastikkeen päälle vielä Emmentalraastetta maun mukaan.
Ohjeella pohjasta tuli kuohkea, ilmava ja hieman löysähkö. Vuokaan laittaessa pohjaa voisi muotoilla vielä jauhojen kanssa. Toisessa ohjeessa pohjaa myös kehotettiin paistamaan yksinään uunissa tovin. Seuraavalla kerralla kokeiluun. Maussa ei oikeastaan ollut vikaa, pohjan koostumus vain vei vähän nautintoa.
Pitsat menivät niin nopsasti suihin ettei kuvia ehtinyt ottaa. Ensi kerralla!